Valitse sivu

Löydä luotettava 

suunnittelija

ja urakoitsija!

Yli 110 000 kiinteistöä vaatii jätevesijärjestelmän uusimista.
​Jätevesilaki- ja asetus tulivat voimaan 3.4.2017.

Siirtymäaika päättyi 31.10.2019. 

Laki on lopullinen eikä muutoksia ole tulossa. Vaikka moni odottaa vielä uutta siirtymäaikaa, sitä ei ole luvassa. 
​Tämä tarkoittaa, sitä että siirtymäajan nyt umpeuduttua, on jokaisen haja-asutusalueella kiinteistön omistavan laitettava jätevesijärjestelmänsä kuntoon määräaikaan mennessä.

Lähde: Ympäristöministeriön tiedote.

Tuki ja neuvonta

Kuntien ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontaviranomainen antavat jätevesihuoltoa koskevaa yleistä neuvontaa alueensa asukkaille ja rakentajille. 

Yksilöityä neuvontaa ja tietoa haja-asustuksen jätevesihuollosta antavat valtion ympäristöhallinnon rahoittamana lukuisat alueelliset vesiensuojeluntoimijat, kuten esimerkiksi vesiensuojeluyhdistykset ja alueelliset ympäristöpalvelukeskukset.

Jätevesisuunnittelu

Jos jätevesijärjestelmä on uusittava, on pätevän jätevesisuunnittelijan apu välttämätöntä.  Myös kuntien määräyksissä saattaa olla eroja jätevesilain tulkinnan osalta. Löydät kuntakohtaista lisätietoa oman kuntasi sivuilta.

Oheisesta kartasta löydät luotettavat suunnittelijat!

 

Alueelliset urakoitsijat

Oikean jätevesiurakoitsijan löytäminen voi olla haasteellista. Maassamme on yli 12 000 maanrakennusurakoitsijaa.

Niistä moni on keskittynyt mm. infrarakentamiseen, jolloin koneet on kiinnitetty työmaille, jotka sijaitsevat kaukana omasta paikkakunnasta ja työmaat saattavat kestää jopa vuosia. 

Jätevesihankkeen avulla löydät luotettavat maanrakennusurakoitsijat, jotka palvelevat asiakkaitaan alueellisesti. Löydä helposti alueesi luotettava urakoitsija!

Jätevesilaki

Yli 110 000 kiinteistöä vaati jätevesijärjestelmän uusimista. Jätevesilaki- ja asetus tulivat voimaan 3.4.2017. Siirtymäaika päättyi 31.10.2019. 

Laki on lopullinen eikä muutoksia ole tulossa. Vaikka moni odottaa vielä uutta siirtymäaikaa, sitä ei ole luvassa. Tämä tarkoittaa, sitä että siirtymäajan nyt umpeuduttua, on jokaisen haja-asutusalueella kiinteistön omistavan laitettava jätevesijärjestelmänsä lainmukaiseen kuntoon.

Kiinteistöä vaati jätevesijärjestelmän uusimista jätevesilain- ja asetuksen edellyttämään kuntoon.

Löydä lähin suunnittelija ja urakoitsija:

Hakukenttä

Kirjoita hakukenttään esim. haluamasi paikkakunta tai osoite ja paina etsi- painiketta.

Paikannus ja karttasuurennos

Painamalla pientä nuolisymbolia kartta paikantaa sijaintisi ja näyttää aina lähimmät urakoitsijat ja suunnittelijat. Iso nuolisymboli suurentaa kartan koko kuvaruudun kokoiseksi.

Hakugategoriat

Voit valita eri hakukategorioita tai katsoa kaikkia yhdellä näkymällä.

Symbolien ja logojen merkitykset:

Katso yrityksen tarkemmat tiedot- symbolia klikkaamalla pääset yrityksen omalle yrityskuvaus-sivulle. Näet mm. yrityksen ajantasaisen konekannan sekä laajemman yrityskuvauksen. Lisäpalvelu tulee käyttöön marraskuun 2019 aikana kaikkiin karttapisteisiin.

INFRA

INFRA ry:n jäsenyritykset tuottavat valtaosan Suomen infrapalveluista. INFRA:n jäsenyritykset rakentavat ja pitävät kunnossa väyliä, terminaaleja ja elintärkeitä kuntateknisiä verkostoja. Ne tuottavat myös kaikessa rakentamisessa välttämättömiä kiviaineksia.

RALA

RALA- pätevyys kertoo yrityksestä, että tilaajavastuulain vaatimukset täyttyvät, tekninen osaaminen ja resurssit on todennettu referenssikohteiden sekä henkilö- ja kalustoresurssien osalta. Vastuuvakuutuksista on huolehdittu ja tilinpäätöstiedot täyttävät lainsäädännön vaatimukset.

Luotettava Kumppani

Helpoin tapa hoitaa tilaajavastuulain edellyttämät velvollisuudet kerralla kuntoon. Suomen Tilaajavastuu Oy.n palvelu noutaa työn toimittajan puolesta tiedot eri rekistereistä ja pitää tiedot aina ajan tasalla. Näyttämällä omat tiedot, yritys osittaa toimivansa rehellisesti.

FISE

FISE toteaa lakiin, täydentäviin asetuksiin,ohjeisiin perustuvia suunnittelijoiden ja työnjohtajien sekä muiden asiantuntijoiden pätevyyksiä. FISE on neutraali toimija jonka toimintaa ei ohjaa kaupalliset, taloudelliset tai puolueelliset tekijät.

KUINKA TOIMIA?

OTA YHTEYTTÄ KUNTASI JÄTEVESI-NEUVONTAAN

Voit selvittää omasta kunnastasi, kuka antaa maksutonta ja puolueetonta jätevesineuvontaa alueellasi jätevesijärjestelmän tarpeellisuudesta.

VALITSE SUUNNITTELIJA

Suunnittelija selvittää kunnalta paikalliset vaatimukset sekä tekee suunnitelman tontin ominaisuuksien ja kiinteistön tarpeiden mukaisesti. Pätevä ammattilainen perehtyy kohteeseen myös paikan päällä.

HAE TOIMENPIDE­LUPAA

Kun suunnitelma on valmis, on aika hakea kunnalta toimenpidelupa.
Hyvä suunnitelma helpottaa ja nopeuttaa toimenpideluvan saamista.
Pätevä suunnittelija auttaa sinua paperiasioissa koko jätevesihankkeen ajan.

VALITSE URAKOITSIJA JA SOVI TOTEUTUKSESTA

Toimenpideluvan saamisen jälkeen voit sopia toteutuksesta. Valitse pätevä urakoitsija, joka toteuttaa jätevesijärjestelmänhyvässä yhteistyössä sinun ja suunnittelijan kanssa sekä valmistajan ohjeita noudattaen.

SEURAA ASENNUKSEN VALMISTUMISTA

Nyt lyödään lapiot maahan ja laitetaan kaivinkone käyntiin!
Kun toteutus pääsee vauhtiin, on se myös ohi yllättävän nopeasti.
Hyvin suunnitellun jätevesijärjestelmän rakentaminen ja asennus ovat yleensä valmiita muutamassa päivässä.

Katso Ympäristöministeriön neuvontasivun ohjeet.

Jätevesihankkeen yhteistyössä mukana:

Maansiirtokoneiden kulutusosien valmistus ja korjaus maansiirron ammattilaisille

Jätevedenpuhdistuslaitteistoja teollisuus- ja yhdyskuntakäyttöön

Räätälöidyt Wilma puutavara- ja kasettiperävaunut

Seulakauhat jokaiseen käyttötarkoitukseen

RT- Hanke on puolueeton ja riippumaton toimija. Yhdessä toimialan sisäisten ja ulkopuolisten sidosryhmien kanssa kehitämme jatkuvasti tuotteita ja palveluita vastaamaan paremmin yhteistyökumppaneidemme ja toimialan tarpeita nyt sekä tulevaisuudessa. Tuotekokonaisuutemme koostuvat sovelluksista jotka helpottavat ja tehostavat suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja sidosryhmien jokapäiväistä työskentelyä.

Rakennusteknologia RT- Hanke 2019-2020 ©
Aalto University Campus
​Metallimiehenkuja 10, 02150 Espoo

Tekninen toteutus ja ​lisätiedot:
asiakaspalvelu@jätevesihanke.fi

Puhelin 09-231 61739​

Tietosuojalauseke